Kirjaimia Kertulta

Kerttu Hakalan blogi.

Tuliainen huhtikuu 21, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 4:59 pm

Pidän siitä, että meillä käydessään ihmiset saattavat tuoda Pietille jotain kivaa pikkuista tuliaista. Toisaalta kuitenkin arvostan erityisesti niitä, jotka tulevat kylään ilman tuliaisia. Sorrun monesti ostamaan lapselle jotakin kivaa pientä itsekin, eikä siinä toki mitään väärää ole. En vaan haluaisi turhaa tavaraa, enkä haluaisi että oletusasetuksena kaikilla tulijoilla on mukanaan joku herkku tai lelu (kukat on muuten ihania!).

Mutta entäs pidemmät matkat? Sitä kun lähtee kahdeksi yöksi ihan Ouluun asti ja äiti-ihmisen käsittämättömällä röyhkeydellä eka kertaa jättää opiskelureissulta jälkikasvun kokonaan pois, niin voisi olla paikallaan viedä joku tuliainen kotiutuessaan. Ostettuani Rajakylän K-kaupasta kaksi pussillista purkkaa mieleeni kopahti, etten ehkä ikuisuuteen kuitenkaan jaksa, halua enkä kykene olemaan se purkkaa tuliaisena tuova äiti. Joo, niissä oli Mauri Kunnaksen hahmoja, mutta alitajuntani ymmärsi kuitenkin vähitellen, ettei se oikeastaan ehkä ole sellainen tuliainen jonka haluan nimenomaisesti tältä reissultani viedä.

Miksi pitää viedä tuliainen? Miksi ei? Suuri sisäinen analyysi asiasta ei tuonut selkeitä johtopäätöksiä ennen kuin reissuni saavutti kiireisen huipennuksensa, joten päätin ostaa jotain Pietille ennen kuin nousen junaan. Lopulta aikaa ei ollut kovin paljoa, joten jouduin skippaamaan kirppiksen siinä piilevän pienen riskin takia – onhan kirppiksillä lähes aina jotain kivaa, sehän voi olla melkein mitä vain, mutta riski joka tapauksessa. Minun tapauksessani todellisena kauhukuvana ol, että kiireessä poimin sieltä jotakin, joka vastaa purkkapussia. Käytettyä purkkapussia. Ei siis kirpputorille.

Päädyin siis ihan oikeaan kauppaan. Sellaiseen, jossa myydään kamalasti leluja kamalissa moninkertaisissa liian suurissa muovipakkauksissa. Ja jossa asioiden hinnoittelu on usein ylimitoitettua jopa kotoaan karanneen vanhemman huonoon omaantuntoon nähden.

Legohyllyltä ei löytynyt sitä, mitä oikeasti olen ajatellut ostavani jo pidemmän aikaa: pikkulegomaailmaa täydentävää alustaa, jolle rakennella kaikkea kivaa. Pikkulegoja oli, mutta niiden mukana olis pitänyt ostaa joku muovilaatikko, jota nyt vaan en tahtonut. Voinette kuvitella minut leluhyllyjen väliä kiireesti tepastaen… Halusin ostaa jotain, josta on iloa mulle ja Pietille (ja Jukalle kans) yhdessä, eli sillä vois ja jaksais leikkiä porukalla. Joku peli olisi mahtava, jos ei sellaista ihanaa maatilapeliä olisi tullut juuri Jukan Oulun reissulta tuliaiseksi. Halusin ostaa jotain, jota Pieti ei itse välttämättä osaisi kinuta ja jota meillä ei vielä ole. Toisaalta jotain, joka täydentäisi  mukavasti valikoimaa kotona – ja jotain, jota joku muu ei toisi. Jotain, joka ei ehkä ole itsestäänselvin tuliainen kolmepuolivuotiaalle poikalapselle, koska sellaisia meiltä kyllä kotona löytyy jo… Suzupets olisi ollut kiva. Mutta niillä se saa leikkiä kavereilla ollessaan. Sama koskee kyllä joitakuita muitakin juttuja, kuten posliinisia nukkepiknikastiastoja jollainen on esim. mummulassa yksi Pietin lempijuttuja. Pidetään mummulan lempijutut mummulassa vaan. Ei kai meillä nyt joka sorttia kannata kotona olla? Pieniä leikkikattiloita ja muita katselin, ne oli kivoja eikä kauhean kalliita. Mutta niitähän saa käytettynä oikeasti ihan normaalejakin kattiloita joita voidaan yhdessä hakea Ekotorilta ja ylipäätään, saa meidän kattiloita keittiön kaapista lainata leikkiin. Tarviiko  niissä nyt olla sitä Muumia?

Eikä se sais heti  mennä rikkikään. Sormi-skeitti  meni rikki, toisaalta sellaisen voisin ostaa uuden. Ei löytynyt kuin neljän pakkaus, en halua ostaa kolmea ylimääräistä. Legot ei kyllä mee rikki, mutta toisaalta mun lapsuusleegot on Helinän luona ja me on lainattu niitä joskus kotiinkin asti. Pehmoleluja meillä on kauheasti. Toisaalta saanen kotimatkalla neulottua ainakin melko pitkälle kissaa, jota Pieti on odottanut pitkään valmistuvaksi… Mutta en saa sitä kuitenkaan kursittua ihan valmiiksi, enkä halua kotimatkalle tehokkuusvaatimuksia, joten ei se ihan tuliaisesta mene.

Kun on liikkeellä ilman Pietiä, voi tosissaan ajatella siis myös kysymättä tai kuulematta sen mielipidettä. Voisi valita jotakin hartaudella harkittua (sikäli kun hartautta saavuttaa Isokadun Anttilassa 20 minuuttia ennen junan lähtöä). Se on tyytyväinen kuitenkin tosi moneen tuliaiseen, joten olisi ollut erinomainen mahdollisuus ostaa jotakin, jota MINÄ haluan ostaa sille eikä jotain jota se itse ehdottomasti osaa oma-aloitteisesti haluta.

Ostin sitten lopulta kauniin pienen moottoripyörän. Se oli halpa, vaikutti kuitenkin kestävältä ja toisaalta sille on kotona olemassa paikka laatikossa eli se ei vaadi erillisiä sijoitustoimenpiteitä. Pikkumotskareiden suhteen valikoima kirppiksillä on huono, ja sellaista on etsitty pitkään. Silti: ei se oo ainut pikkumotskari meillä kotona. Se on just tyypillinen kolmepuolivuotiaan poikalapsen stereotyyppilelu. Se ei tuo mitään uutta meidän leikkeihin, tai ehkä Pietin mutta tuskin yhteisiin juttuihin.

Ei ihme etten osta kovin usein mitään. Tämä hillitön pohdinta, joka aina tuottaa jonkun hieman epäilyttävän tuloksen, ei edes lopu! Pidän pientä debriefingiäni täällä yksin naputellen. Avasin Maurikunnaspurkkapakkauksen. Toisen niistä vain, koska toinen on tuliainen. Motskarin pakkaus on aika sopiva pistää jumissa olevan hartiaseudun taakse istuessa, muuten. Mutta sitä en avannut, sekin on tuliainen.

Mainokset
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s