Kirjaimia Kertulta

Kerttu Hakalan blogi.

Kohtaamisia jyrsijöiden kanssa joulukuu 2, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 5:32 pm
Tags: , ,

Kohdattiin myyrän kanssa silmäkkäin joskus tuossa taannoin, syksyllä. Vintillä. Viaton pieni eläin, ihan mini eli poikanen vasta. Se ei juurikaan pelännyt meitä. Joku järki sanoi, että ei se voi siellä vintillä asustaa (ja että pitäis pistää se siemenpussi vähän parempaan jemmaan talvilintuja odottelemaan). Mulle ei vaan tule minkäännäköistä liiskaamisrefleksiä, ei käy pienessä mielessäkään tapa jolla tappaisi pienen eläimen parhaiten – vaan lähinnä puitiin keskusteluissa voisiko sen vain unohtaa nähneensä vai mitenhän sen kantaisi ulos. Päädyttiin ulos kantamiseen.

Osaanhan minä myyrän ottaa kätösiin. Mulla on ollut rottia. Hanskat tietty käteen ja sieltä sen nappasin peläten, että pieni myyränsydän pettää matkan aikana. Pihalla marjapuskan reunalla myyrä jäi nakertamaan ruohoa nököttäen vielä mun kädessä. Yhtä vaistoton pöljä kuin me!

Illalla Nahnin kynnet rapsasi lattiaa Hallissa (joo joo, meillä on sen niminen tila tuossa tuvan ja eteisen välissä) vähän eri tavalla kuin ennen, ja huomasin sen tappaneen myyrän. Ihan varmana pikkumyyrän äidin. Sisätiloissa se siis vielä kykenee kissanhommiin, vanha huuruinen seniili. Koira.

Aiemmin kesällä navettaan kannetussa vanhassa sohvassa oli hiiriperhe. Nostin sohvalta kangaskassin ja siellä niitä nakkeja oli, karvattomia rassukoita. Refleksi: hitaasti, hellästi kangaskassikatto takaisin ja hiipimäaskelilla taakse poistu. Näytin löydön Jukalle ja suoritimme saman refleksin kaksin askelin. Sitten juotiin kahvit, että mitäs nyt. Voi hitsin vitsi ja silleen, voidaanko me tappaa hiiriperhe. Häiritseekö perhe tuo kanoja, tunkeeko sisään syömään taloa. Päästiin pälkähästä, koska kolmannella kurkistuksella hiiriemo oli vienyt pienet turvallisempaan paikkaan.

Käytiin useamman päivän reissu Ouluun, ja otin jääkaapin sitä ennen sulamaan. Niin kätevää, että lähtiessä sitä kivasti tietty sulattaa yhden jääkaapin siinä missä hoitaa tiskit, pakkaamisen, roskat, uunit kuumiksi ja patterit hollille (Juges oli jossakin yliopistokaupungissa luennoimassa)… Juu oli vähän yliarviointia omista kyvyistä. Mutta siis, vein jääkaapin sisällön kellariin. Palattuamme huomasin keittiön pöydän ääressä juustossa pienet hampaanjäljet, menneet muovista läpi ja nakertaneet säälittävän aukon juustoon.

Siinä nyt vaan on jotakin suloista, että hiiri syö kellarissa juustoa. Ei voi mitään! Mutta tässä vaiheessa se on eliminoitavakin jotenkin. Humaani jyrsijäkarkotin, joka oli kaverin kätköistä meille kulkeutunut myyräepisodin jälkeen meille (ja josta ei sen puoleen kaverin kuin nettikeskusteluidenkaan mukaan ole sanottavasti karkottamaan ketään, eli erityisen humaani vielä), sai sijoituspaikakseen kellarin. Juusto lähti, hiirelle alkoi kelvata punajuuret. Sitten porkkanat. Mun sato! MINUN PORKKANAT.

Loukku. Loukutettu hirmu hyvävointisen näköinen, melko kookas hiiri hiirulainen. Toinen loukku vetämässä, porkkanalaatikossa papanoita. Ja edelleenkään en osaa suhtautua niin kuin tavallaan pitäisi. Mun elämäntapani tappaa eläimiä koko ajan, ei pitäisi yhden hiiren olla mikään ongelma. Tää ei ole loogista. Tässä ei nyt hahmotu kokonaisuus fiksusti.

Mulla on kanoja, syön joskus lihaakin ja meidän kukkopojista osa saattaa joutua paisteiksi. Eikö se ole vähän sama asia ylläpitää hetki hiiri hiirulaista, ja sitten kun se käy ongelmaksi, listiä se? Pystyn tappamaan kituvan pikkulinnun, katsoin vierestä kun yksi kusipäinen kukko teilattiin meidän pihalla, olen nähnyt rottia tapettavan sekä hiilidioksidilla että piikillä ja olin mukana Louna Vanhakoiran lopetuksessa. Onko yhden viattoman hiiren tappaminen jotenkin kurjempaa? En ihan käsitä. En toisaalta pidä minään ideaalina sellaista maalaisjärkiseksi  mainostettua suhtautumista eläinten kuolemaan, että maidontuottajalle lehmät on lemmikkejä ja ne nyt vaan pitää teurastaa siinä ja siinä iässä. Jotenkin mulle olisi pieni kuolema huomata, että ensireaktioni johonkin elävään olisi TAPA SE.

Toisaalta tällainen kodin tuholaisia kohtaan koettu empatia on vähän vähemmän linkolalaista kuin olen itseltäni tottunut odottamaan. Mähän olen omasta mielestäni semmonen reipas ja fiksusti maalainen ja kädet mullassa. Semmoset nyt vaan asettaa niitä hiirenlitsejä, turha siitä on suurta asiaa tehdä. Kokonaisuuden kannalta vaikutan enemmän eläinten onnellisuuteen vaikka sillä, että jättäisin sen maidon ostamatta.

Mainokset
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s