Kirjaimia Kertulta

Kerttu Hakalan blogi.

Voi maailma lokakuu 11, 2013

Filed under: Arki,Politiikka — kruttu @ 10:34 am

Minä olen niitä ihmisiä, joihin epäreilut asiat ja maailman tulevaisuus vaikuttavat fyysisesti. Saatan itkeä ja lamaantua pahoista uutisista. Olen heräillyt öisin pohtimaan Greenpeacen aktivistien kohtaloa Venäjällä enkä meinaa kestää ajatusta siitä, että ihan älyttömän monet tuntuvat todella ajattelevan näistä rohkeista ihmisistä halventavasti. Liian monet ovat sitä mieltä, että rankaiskoon Venäjä, mitäs menivät, reiluahan se vaan on pistää vankilaan – tosissaanko tahdotaan venäläisen ”oikeus”systeemin laajenevan muuallekin?

En aio muuttua. Jos lakkaan reagoimasta tunteilla, lakkaan olemasta olemassa. Tai ainakin lakkaan kuuntelemasta omatuntoni ääntä enkä tiedä, mitä inhimillistä minusta jäisi jäljelle ilman sitä. Se, missä olen viime aikoina petrannut ja mitä haluan tehdä yhä enemmän on, että en hiljene. Annan tunteideni ja ajatusteni kuulua, aion perustella niitä entistä pidemmin ja jaksavammin aina kun tarvitaan. En jätä vaikkapa jakamatta linkkejä siksi, että niiden ympärillä vellova keskustelu rasittaa ja tuon ajatukseni esiin silloin, kun niille ympäröivien ihmisten keskusteluissa on tilausta.

Aion myös entistä enemmän hammasta purren pureutua niihin asioihin, joita voin pitkäjänteisellä työllä omassa ympäröivässä todellisuudessani muuttaa. Olen oppinut viime vuosina niin paljon pitkäjänteisyyttä, että voin saada vielä paljonkin aikaan. Parasta on, että saatan voida tehdä tätä muutosta osana palkallista työtä. Takaisin valmistelujen pariin, siis. Jaksakaa te muutkin, ei me yksin olla!

Mainokset
 

Silpputyö vie mehut joulukuu 17, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 2:39 pm

Joudun joka työmarkkinatukikaudella soittamaan Kelaan vähintään kahdesti, asioimaan vähintään kerran tiskillä ja tietenkin täyttämään lomakkeen siitä, minkä verran olen ollut töissä. Palkkakuittien toimittamisen pitäisi onnistua tästä lähtien sähköisesti, mikä saattaa vähentää asiointeja. Kertaakaan ei vielä tuki ole tullut ajallaan niin, ettei sitä tarvitsisi erikseen setviä.

Lähetämme tämän kirjeen, koska olet ilmoittanut, että olet ollut työssä. Palkka ja muut työtulot vaikuttavat työmarkkinatukeen.

Ajalle 280812 – 240912 sovitellaan X euron tekijänoikeuskorvaus ja aiempaa päätöstä on nyt oikaistu tältä osin. Lisäksi sovittelussa huomioidaan X,Xeuroa 280812 – 310812 ajalta antsaittuja palkkoja, X,Xe 070912 ja 110912 päivän palkkoja ja 240912-250912 päiviltä ansaituista palkoista 240912 päivän osuus eli X,Xe ja 250912 – 221012 ajalle jää soviteltavaksi 250912 päivän palkka X,X e. Mikäli 13-140912 päivän palkat on ilmoitettu X e, niin ajalle 280812-240912 soviteltavat palkat on yhteensä X,X e + tekijänoikeuskorvaus X e.

Yhteydenottotiedon mukaan viimeksi toimitettu XXXX palkkakuitti sisältäisi 130912-140912 ansaitut palkat X e x 15h = X e + X euron kertakorvauksen 191012 seminaarista. Palkkakuitissa palkkoja ei ole kuitenkaan maksettu X e vaan Y e ja palkkakuitin tietojen mukaan kysymyksessä olisi palkkio 22.10.2012 päivältä. Emme tavoittanut Teitä nyt puhelimitse ja kysymyksessä on mahdollisesti osittain seuraavalle sovittelujaksolle kohdennettava tulo. Lisäksi olitte ilmoittanut toimittavanne lisää 280812-240912 ajalle kohdennettavia tuloja X euron verran.

Siinä siis lainausta Kelalta. Olen aika lähellä tilannetta, jossa minimoin kaiken silpun ja ajoitan freelancer-työn vain tietyille työmarkkinatukikausille niin, että osalta saan täyden tuen ja osalta en ollenkaan. Mieluiten nostaisin kyllä sitä perustuloa, jonka kanssa pystyisin, jaksaisin ja kykenisin tekemään paljon nykyistä enemmän töitä kun tämä byrokrativiidakko helpottaisi – ja nyt puhuin vain näin osa-aikatyöläisen näkökulmasta, ajattelematta edes tuon yllä olevan kirjelmän kirjoittamisaikaa tai muuta Kelan päässä tapahtuvaa työntekoa.

Mulla on jatkuvasti  maha kipeä, stressistä. Kyllä mulle riittäisi ihan hyvin se stressi, mitä tulee yhden päivän opetuspätkistä joista ei ikinä tiedä milloin on seuraava. En tartte tätä byrokratiaa en mihinkään, haluan perustulon.

 

Kohtaamisia jyrsijöiden kanssa joulukuu 2, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 5:32 pm
Tags: , ,

Kohdattiin myyrän kanssa silmäkkäin joskus tuossa taannoin, syksyllä. Vintillä. Viaton pieni eläin, ihan mini eli poikanen vasta. Se ei juurikaan pelännyt meitä. Joku järki sanoi, että ei se voi siellä vintillä asustaa (ja että pitäis pistää se siemenpussi vähän parempaan jemmaan talvilintuja odottelemaan). Mulle ei vaan tule minkäännäköistä liiskaamisrefleksiä, ei käy pienessä mielessäkään tapa jolla tappaisi pienen eläimen parhaiten – vaan lähinnä puitiin keskusteluissa voisiko sen vain unohtaa nähneensä vai mitenhän sen kantaisi ulos. Päädyttiin ulos kantamiseen.

Osaanhan minä myyrän ottaa kätösiin. Mulla on ollut rottia. Hanskat tietty käteen ja sieltä sen nappasin peläten, että pieni myyränsydän pettää matkan aikana. Pihalla marjapuskan reunalla myyrä jäi nakertamaan ruohoa nököttäen vielä mun kädessä. Yhtä vaistoton pöljä kuin me!

Illalla Nahnin kynnet rapsasi lattiaa Hallissa (joo joo, meillä on sen niminen tila tuossa tuvan ja eteisen välissä) vähän eri tavalla kuin ennen, ja huomasin sen tappaneen myyrän. Ihan varmana pikkumyyrän äidin. Sisätiloissa se siis vielä kykenee kissanhommiin, vanha huuruinen seniili. Koira.

Aiemmin kesällä navettaan kannetussa vanhassa sohvassa oli hiiriperhe. Nostin sohvalta kangaskassin ja siellä niitä nakkeja oli, karvattomia rassukoita. Refleksi: hitaasti, hellästi kangaskassikatto takaisin ja hiipimäaskelilla taakse poistu. Näytin löydön Jukalle ja suoritimme saman refleksin kaksin askelin. Sitten juotiin kahvit, että mitäs nyt. Voi hitsin vitsi ja silleen, voidaanko me tappaa hiiriperhe. Häiritseekö perhe tuo kanoja, tunkeeko sisään syömään taloa. Päästiin pälkähästä, koska kolmannella kurkistuksella hiiriemo oli vienyt pienet turvallisempaan paikkaan.

Käytiin useamman päivän reissu Ouluun, ja otin jääkaapin sitä ennen sulamaan. Niin kätevää, että lähtiessä sitä kivasti tietty sulattaa yhden jääkaapin siinä missä hoitaa tiskit, pakkaamisen, roskat, uunit kuumiksi ja patterit hollille (Juges oli jossakin yliopistokaupungissa luennoimassa)… Juu oli vähän yliarviointia omista kyvyistä. Mutta siis, vein jääkaapin sisällön kellariin. Palattuamme huomasin keittiön pöydän ääressä juustossa pienet hampaanjäljet, menneet muovista läpi ja nakertaneet säälittävän aukon juustoon.

Siinä nyt vaan on jotakin suloista, että hiiri syö kellarissa juustoa. Ei voi mitään! Mutta tässä vaiheessa se on eliminoitavakin jotenkin. Humaani jyrsijäkarkotin, joka oli kaverin kätköistä meille kulkeutunut myyräepisodin jälkeen meille (ja josta ei sen puoleen kaverin kuin nettikeskusteluidenkaan mukaan ole sanottavasti karkottamaan ketään, eli erityisen humaani vielä), sai sijoituspaikakseen kellarin. Juusto lähti, hiirelle alkoi kelvata punajuuret. Sitten porkkanat. Mun sato! MINUN PORKKANAT.

Loukku. Loukutettu hirmu hyvävointisen näköinen, melko kookas hiiri hiirulainen. Toinen loukku vetämässä, porkkanalaatikossa papanoita. Ja edelleenkään en osaa suhtautua niin kuin tavallaan pitäisi. Mun elämäntapani tappaa eläimiä koko ajan, ei pitäisi yhden hiiren olla mikään ongelma. Tää ei ole loogista. Tässä ei nyt hahmotu kokonaisuus fiksusti.

Mulla on kanoja, syön joskus lihaakin ja meidän kukkopojista osa saattaa joutua paisteiksi. Eikö se ole vähän sama asia ylläpitää hetki hiiri hiirulaista, ja sitten kun se käy ongelmaksi, listiä se? Pystyn tappamaan kituvan pikkulinnun, katsoin vierestä kun yksi kusipäinen kukko teilattiin meidän pihalla, olen nähnyt rottia tapettavan sekä hiilidioksidilla että piikillä ja olin mukana Louna Vanhakoiran lopetuksessa. Onko yhden viattoman hiiren tappaminen jotenkin kurjempaa? En ihan käsitä. En toisaalta pidä minään ideaalina sellaista maalaisjärkiseksi  mainostettua suhtautumista eläinten kuolemaan, että maidontuottajalle lehmät on lemmikkejä ja ne nyt vaan pitää teurastaa siinä ja siinä iässä. Jotenkin mulle olisi pieni kuolema huomata, että ensireaktioni johonkin elävään olisi TAPA SE.

Toisaalta tällainen kodin tuholaisia kohtaan koettu empatia on vähän vähemmän linkolalaista kuin olen itseltäni tottunut odottamaan. Mähän olen omasta mielestäni semmonen reipas ja fiksusti maalainen ja kädet mullassa. Semmoset nyt vaan asettaa niitä hiirenlitsejä, turha siitä on suurta asiaa tehdä. Kokonaisuuden kannalta vaikutan enemmän eläinten onnellisuuteen vaikka sillä, että jättäisin sen maidon ostamatta.

 

Sunnuntai marraskuu 11, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 10:53 pm

Isän maailman pisimmät kädet oli aina ruskettuneet pyöräretkillä pavuiksi, eikä se koskaan kotiutuessaan mennyt heti suihkuun vaan alkoi heti kertoa mitä kaikkea halusi seikkailultaan meidän kanssa jakaa. Veneretkillä isä oli aina ensin jalkeilla, eikä me koskaan Helinän kanssa päästy teltasta ulos ilman että isä nappasi aamun ensimmäisen valokuvan. Joskus jätettiin yöllä näkkäriä teltan ulkopuolelle sateeseen, että siitä tulis öisessä sateessa puuroa.

 

Hyvää huomenta! lokakuu 29, 2012

Filed under: Arki,Politiikka — kruttu @ 1:42 pm
Tags: ,

Vaalien jälkeinen päivä on aina vähän kuin aamusta iltaan huomen. Minä en oo koskaan aikaisemmin varsinaisesti hävinnyt vaaleissa, joten tämä tekee aika hyvää ja tulee tarpeeseen. Yhtenä huomiona vaali-illalta näin huonon saaliin kanssa voisi sanoa sen, että aika vähän tuli yhteydenottoja mistään. Puhelin jäi eilen laturiin ja täysin huomiotta, mutta yhtään viestiäkään ei ollut tullut. Aiemmissa vaaleissa puhelin on piipittänyt melko tiuhaan tahtiin. Siinä missä onnnitteluviesti lähtee reippaasti ja innolla ei laimeaa tulosta kai koeta oikein soveliaaksi kommentoida. Olin kyllä vähäsen pettynyt vaalitulokseen, mutta harmiksi en oikeastaan kutsuisi tätä omaa fiilistä henkilökohtaisesta tuloksesta. Olen ensinnäkin keksinyt jo monta juttua mitä tehdä vapaailtoina, monta kirjaa mitä lukea kokouspapereiden tilalla ja monta sellaista aktiivisuuden tapaa, jotka ovat jääneet kuntapolitiikan takia aika vähiin. Tämän lisäksi olen ihan äärimmäisen onnellinen nelihenkisen vihreän valtuustoryhmän kokoonpanosta: Rauni, Vellu, Mikko ja Minna on uskomaton porukka. Niin päteviä niin monessa, että huh. Kun vielä eka varavaltuutettu on mun lautakuntavarajäsenenä tän kauden upeasti toiminut Pekka ja sitten tulee Aino, niin huh heijaa.

Jos laatu voi korvata määrän niin nyt se sen tekee. Valtuustoryhmässä, varavaltuutetut mukaan lukien, on kaiken ikäisiä: Aino on 19 ja Rauni 65. Kaikkea löytyy, lääkäristä luonnonsuojelubniologiin. Mikään osaamisala ei jää vajaaksi. Uusia päättäjiä löytyy, mutta toisaalta mukana on myös pitkään valtuustossa istunut Leevi. Eihän tästä oikeasti voi muuta todeta, kuin että Mikkelin vihreiden valtuustoryhmä on varmasti kokoaan suurempi.

 

 

Uusi luottamustehtävä lokakuu 25, 2012

Filed under: Arki,Politiikka — kruttu @ 1:16 pm
Tags:

Olen tosi hämmentynyt. Puhuin aiemmin puhelimessa yhden Otavaseuran toiminnassa mukana olleen mukavan ihmisen kanssa. Olin nähnyt syyskokouksesta ilmoituksen kaupoilla ja ajatellut mennä katsomaan millaista seuran toiminta olisi. Uutta verta kuulemma kaivataan ja sain rohkaisua mennä paikan päälle.

Tuntui vähän hölmöltä ilmaantua tällä tavalla vaalien alla kokoukseen. Että nytkö sitä ehdokasta kiinnostaa, ettei vaan olis vaalit mielessä… Olen arkaillut ottaa seuraan yhteyttä, vaikka haluaisinkin edistää sen kautta joukkoliikenne- ja joitakuita muita asioita Otavassa. Graduväsymys vei keväällä voiton, nyt syksyllä en vielä ehtinyt. Joten joka tapauksessa ajattelin, että kerran mukaan pyydetään ja mukaan haluan niin tietenkin menen.

Siellä sitten esitettiin minua puheenjohtajaksi. Sanoin, etten ole vielä jäsen. Perusteluja tuli useammasta suusta, opiston johtokuntaa ja teknistä lautakuntaa ja sensellaista. Eihän siinä tiiä miten olla! Olin varma, että joku vanha jäärä löytyisi joka epäilisi että miten seuran käy jos puikkoihin astuu joku ihan ihme vihreä tyyppi. No, ei löytynyt ei. Kieltäytyminen ei tullut kyseeseen.

Olen edelleen tuosta eilisiltaisesta vähän nolostuneena ja kummastuneena. Mutta ehkä sitten kun vaalit on ohi (ei muuten mene kauaa!) on kiva keskittyä vähäsen siihen kaikkeen, mitä ihanaa Otavaseuralla olisi tarjota minulle ja minulla sille. Hirmu mukava olo tästä yllättävästä pestistä kyllä on. Mikään järkälemäinen yhdistys ei ole kyseessä, eikä toiminta ole ollut kovin aktiivista viime vuosina, mutta selkeä tehtävä seuralla on. Itse ajattelen sen voivan toimia jonkinlaisena aluejohtokuntana, niitä kun ei maalaiskunnan yhdistyessä kaupunki-Mikkeliin vielä perusteltu.

Tuulimyllyn ja vanhan kirkon kunnostuksen suunnittelu ja ehkä siinä ihan kunnolla mukana olo tuntuu hirmu hyvältä. Bussiaikatauluissa, kaavoituksessa, lapsiperheiden toiminnassa, opistoyhteyksissä, koulutilan tulevaisuudessa… Niin monissa asioissa olen miettinyt, mikä olisi oikea suunta toiminnalle ja miten koota otavalaisia yhteen. Nyt sitten minut koottiin tähän porukkaan mukaan, ihan uskomatonta! Toivuttuani astun puikkoihin ja toivon että päästään suunnittelemaan mukavia juttuja!

 

Otavan opisto muuten vaan lokakuu 22, 2012

Filed under: Arki,Opiskelu,Politiikka — kruttu @ 8:29 am
Tags: ,

Jaoin aiemman kirjoitukseni kahtia, jotta sain sisällytettyä toiseen pajan antia enemmän. Pistetään tää henkilökohtaissävytteisempi jabbadai sitten tähän, tärkeitä kun on molemmat.

Otavan opisto on ollut mulle aika tärkeä heti Mikkeliin muuttamisesta asti. Kun hinguin tälle seudulle katsastin heti löytyisikö sieltä jotakin mukavaa, jota voisin käyttää lisäpontimena paikkakunnalle siirtymiseen. Valtuustokauden alussa pääsin todella yllättäen ja äkkiseltään opiston johtokunnan puheenjohtajaksi. Otavan opisto on kenties tämän seudun inspiroivin ja sivistynein edelläkävijä – tuntuu aika huimalta päästä sellaisen puljun puheenjohtajaksi.

Tässä opiskellessani olen useammankin kerran saanut kuin huomaamatta tukea opistolta. Esimerkiksi hermeneutiikan esseen aiheen sain Hannu Linturin eräästä seminaaripuheenvuorosta, ja graduni aineisto on koottu osin opistolla työssä käyvien matkapäiväkirjoista. Monesti käynti opistolla on aiheuttanut ajatusten virran, jonka avulla on taas jokin askel tullut opiskeluissa edettyä.

Kovasti toivoisin, että tuota mainiota yhteisöä arvostettaisiin tällä seudulla enemmän. Kunta omistajana toimii opistolle  puitteiden tarjoajana, mutta valitettavasti melko paljon myös kahlitsijana, riippakivenä ja toki opisto tuo suoraa tuloa Mikkelin budjettiin. Opisto on työllistäjänä, kouluttajana ja yhteisönä sellainen, joka tuo Mikkeliin kävijöitä, rahaa, työntekijöitä, iloa, kestävyyttä, innovaatioita ja edistystä.