Harventamattomista porkkanoista vaaliasenteeseen 2 lokakuun, 2012

Nostin ämpärillisen porkkanaa pellosta. Vielä siellä niitä olis, montakin ämpäriä kai. Se on sillä lailla, että toki ne kannattaisi harventaa, mutta on nuo kymmenen yhteenliittyminä ylös nousevat vänkyräiset naposteluporkkanat ihan kelpoja. Suuri iloinen yllätys oikeastaan.

Perunat pistettiin ikään kuin kauhean myöhään maahan. Jonkun mielestä. Mutta kun ei ole tarkoituksena saada uutta perunaa juhannustarjoiluiksi vaan vähentää talvista kaupassakäynnin tuskaa. Ehtivät ne ihan hyvin valmiiksi syksylle. Ja jos kellari pelittää yhtä hyvin kuin viime talvena, niitä myös riittää koko talveksi.

Mutta näkisitte mun purjot. Ne on niin suloisia! Lukihan siinä pussin kyljessä, että esikasvatetaan, mutta kun olen vähän semmoinen että tuli nyt laitettua kuitenkin.

Ei se ole niin justiinsa. Että kerkiääkö sitä poimia kaikki marjat ja säilöä omenat. Olen jo tottunut ajatukseen, että kun näitä nyt on ylimitoitetusti, ei se haittaa vaikka käyttäisikin maahan pudonneita omenoita kanalan pehkuun eikä ruuaksi. En tiedä mikä jäykkämoralisti sitä joskus iskee, kun tuntuu niin kurjalta heittää hukkaan. Eikö sitä nyt niitä koristekasvejakin kasvateta? Ensi vuonna ehkä ehdin, pystyn ja jaksan poimia tyhjiksi kaikki viitisenkymmentä marjapensasta, ja mansikat, ja omenat, ja kaiken – tai sitten en.

Eiköhän tuo kuitenkin ole kovin arvokasta viljellä koko vuoden perunat, sipulia, porkkanaa, punajuurta ja papusia säilömiseen asti, saada pakastin täyteen marjoista ja hilloja kellariin. Enpä uskonut, miten mainiosti osaan tämän. Hämmennyn, kun ajattelen.

Joku ihmeen tarve sitä on siihen täydellisyyteen. Että on helppoa tehdä kaikkensa tai ei mitään, tosi vaikeaa tehdä osittain ja vähän ja jotenkin sinne päin ja hyvä yritys kuitenkin. Vaalitkin – moni jää pois, koska ei pysty vetämään täysillä.

Juu kyllä minuakin hirvittää ne äänet. Tahtoisin oikeasti läpi, valtuustoon. Harmittaa ajatus luottamustoimien mahdollisesta katkolle menosta. Mutta politiikassa olen oppinut sen, että minä harrastan tätä nyt jonkun verran. Välillä aktiivisemmin, joskus hieman laimeasti. Ja tärkeää siinä on se, että on jatkumo. En vedä itseäni puhki vaan olen mukana sitten vähän pidempään.

Sitä huomaa pikku hiljaa, että saa vähemmällä enemmän aikaan ja jos ei saakaan, on se vähemmän oikeasti nyt vaan kiistatta parempi kuin ei mitään.

Vapaa kaupunkitila 1 lokakuun, 2012

Koska vaalien alla on kauhean kiva muistella sitä autuasta valtuutetun arkea, haluan jakaa kanssanne tämän . Aihe on ajankohtainen Mikkelissäkin, sillä presidentinvaaleissa vaalikampanjointi Stellassa aiheutti kovaa sääntelyn- ja hinnoitteluntarvetta Osuuskaupan väessä. Onneksi aiheesta nostettu äläkkä (no okei, siis palaute, ihan fiksu ja asiallinen palaute) esti maksujen perimisen kampanjoinnista alueella, joka on kaavoitettu yhteiseksi julkiseksi tilaksi. Katetuksi toriksi.

Niin ne lapset kasvaa 30 syyskuun, 2012

Alotin vuosi sitten virkkaamaan Pietille semmosta liiviä synttäreiksi. Se valitsi itte langat tuolta laatikosta ja silleen. Hirmu vaikee nyt yrittää tehä se valmiiks edes tämän vuoden synttäreille, ku tarttee reunoista suurentaa.

345 28 syyskuun, 2012

Kun matkustin Oulusta Mikkeliin Helinä-siskon ja Timon luo kylään, käytin usein itäradan yöpikajunaa, joka oli Mikkelissä kello 3.45. Se oli kätevä muistaa. Muistan monta kertaa sanoneeni sen puhelimessakin Helinälle: ”Oon siellä siis kolme neljä viisi. Toistan: kolme neljä viisi.” (yritä sanoa ilman tuota toistoa – se on niin kiva aika, että pakko kerrata virallisen kaavan mukaan, eikö olekin?) Muistan kun Helinä joskus tuli Hanhikankaalta mua jopa vastaan, Louna-koiran kanssa. Hullu ajatus nykyään, tuohon aikaan perillä olo ja vastaan tulo, näin lapsellisesta nykynäkövinkkelistä käsin.

Kun Helinän ja Timon nuorempi lapsi oli juuri syntynyt, matkustin tuolla junalla tänne ihmettä kurkistamaan. Se oli hieno matka se: kolme neljä viisi juna Mikkelissä, Suomi-grillin kautta silloiselle linja-autoasemalle  ja pikavuorolla kohti Otavaa. Otavan pikavuoropysäkiltä nappasin seikkailijan ottein matkaani pyörän ja pysäkin penkin kolosta löytyneellä avaimella avasin sen. Kypäräkin siinä oli mukana. Sitten seurasin tekstiviestin ohjeita ja lähdin ajamaan kohti Koivakkalaa, jossa en ollut ikinä vielä käynyt. Timon ohjeissa luki Koivakkalantiestä, että ”seuraa talonnumeroita, muuten tuntuu ajo tosi pitkältä”. Löysin tieni perille ja kuten sovittua, avasin vain oven taloon. Ei koputuksia, ettei Nahni hauku ja herätä vauvaa ja sen siskoa. Se oli aika jännää, mutta sieltä ne ihanat löytyivät!

Mikä vyöry nostalgiaa. Sitä ihan samaa junaa ei enää mene, mutta hei, mähän olenkin täällä nyt. Mun äänestysnumeroni on siis 345. Toistan: kolme neljä viisi.

Budjetti- ja tilakeskusahdistusta 27 syyskuun, 2012

Se oli se lautakunnan kokous. Aiemmin hehkutin joukkoliikenneasioita, ja niiden puolesta kokous olikin ihana. Vapauttava, mukava, ah. Edistys on mahdollista.

Mutta ne muut asiat: budjetti ja tilakeskuksen asioiden siirtäminen lautakunnan alaiselle jaostolle. Budjetista voin todeta, että ahdistus oli ainakin osin kollektiivista: sekä Rantakylän että Haukivuoren koulu halutaan tutkia, suunnitella ja korjata. Haukivuorella tutkimukset ja suunnitelma on jo tehty, remontti alkaa kunhan rahaa saadaan. Ensi vuodelle ei ollut laittaa kummallekaan koululle sitä kolmea miljoonaa, joka olisi ollut tarpeen – ja samat seuraavalle vuodelle. Yhteensä tarvitaan siis 12 miljoonaa, jos mitään aivan yllättävää ei satu tai löydy. Ensi vuodelle lautakunta esittää 100 000 euroa Rantakylän koulun remontin suunnitteluun.

Kyselin kokouksessa, voiko Maaherrankadun rakentamisesta (miljoona euroa ensi vuodelle ja miljoona vuodelle 2014) nipistää. Vastaukseksi sain, kuten loogista on, että katua ei ole mitään järkeä tehdä kahta metriä vaan joko kokonaan tai ei ollenkaan. Vaihtoehto ei ollenkaan taas ei antaisi edes sitä yhden koulun yhtenä remonttivuonna tarvitsemaan kolmea miljoonaa euroa, joten pelastusta ei sikäli sitä kautta voi tähän saada. Mieluusti olisin nipistänyt Maaherrankadun (eli kohdan Keskustan kehittäminen) rahoista myös leikkipuistoihin ja puistoihin, joiden kunnossapito ja korjaukset koskevat myös ei-niin-keskeisiä alueita. Vastauksena kuitenkin on sama: 100 000 euroa pois Maaherrankadun rakentamisesta on suoraan metrien poistamista kadusta. Äh.

Nostin esille myös asuntomessut. Niihin ei ensi vuodeksi vielä rahaa laiteta, mutta tulevina vuosina investointien koko on muutamia miljoonia. Messut tuovat alueelle paljon toimintaa, asukkaita, ehkä innovatiivisia ratkaisuja, jopa ekologisempaa suunnittelua. Rahat asuntomessuihin tulevat budjetista niin, että ne eivät ole ylimääräisinä kaiken muun päällä, vaan messualue kaavoitetaan ja suunnitellaan osana kaupungin yleistä rakentamista. Toivon, että messut lunastavat odotukset. Erityinen toive minulla on siitä, että messut olisivat muutakin kuin päheää uudisrakentamista: Kokkolan messujen aivan ehdottomasti mielenkiintoisin kohde oli korjausrakentamiskohde Vanhassa kaupungissa. Mikkelistäkin löytyy paljon mielenkiintoista oheiskohdetta, jos ne vain halutaan näkyväksi.

Okei. No. Sitten se tilakeskusasia. Aiemmin tällä valtuustokaudella tilahallinto eriytettiin omaksi yksikökseen, jotta se voisi kilpailla vapailla markkinoilla ja muuta jabbadabbaa. En tykännyt silloin, en tykkää edelleenkään. Tilahallinto on yksi toimimattomimmista asioista tässä kaupungissa! Ihmisiä ei saa kiinni, pitkäjänteinen suunnittelu vuokraa maksaville yrityksille ja yhteisöille on vähintään yhtä hankalaa kuin ennenkin, eikä asioista enää saa otetta koska ne eivät tule lautakuntaan. Tilakeskuksen  päätösasiat ja seuranta on tapahtunut kaupunginhallituksen alaisena, mutta sinne siirrettynä niiden painoarvo ei ole asialistoilla ollut kovin korkealla.

Tällä kertaa olikin sitten päätettävänä teknisen lautakunnan jaoston perustaminen tilakeskusta varten. Tavoitteena jotakin dynaamista, vähemmän henkilöitä, myös virkamiesjäseniä seitsemän jaostolaisen joukossa… Eli toisin sanoen päätöksentekoa jossakin kauempana, hiljaisemmin, ei koko kaupungin vaan yhden yksikön näkökulmasta. Olen monesti harmitellut sitä, että tilakysymykset jäivät pois lautakunnasta. En ole saanut tilahallinnon pääheppua Riitta Väänästä soitoilla kiinni yrittäessäni – ennen sentään saattoi luottaa että jos ei muuten, niin kokouksen tiimoilla kysyn tätä ja tätä asiaa. Erityisen ongelmallinen tilakysymys on ollut Otavan opiston kohdalla, jonka johtokunnan puheenjohtaja olen.

En siis innostunut jaostoajatuksesta. Esitin, että sitä ei perusteta, vaan että asiat tuotaisiin tekniseen lautakuntaan. Jos asialistat ja kokouksen venyvät, voi kokoustaa useamminkin. Turha perustaa erillistä kerhoa, joka istuu ainoastaan tilakeskuksen asioiden parissa. Haluan moniäänistä ja kunnan mittakaavassa kulkevaa keskustelua enkä itsenäisiä yksikköjä jonnekin pöytien alle! Esitykseni ei saanut kannatusta. Hakalaa siis ahdisti, muita ei. Muutaman vuoden turhautumiseni tähän tilahallinto-kysymykseen purkautui sitten eriäväksi mielipiteeksi pöytäkirjaan. (älkää syyttäkö sihteeriä kirjoitusvirheestä, hivenen tuohduksissa kirjoittavan Kertun koukerot ovat haasteellisia tulkattavia)

Eräänlaiset vaaliteemat 23 syyskuun, 2012

Joku neuvoi, että teemat ja omat osaamiset on hyvä kirkastaa, niin on helppo sitten jutella äänestäjien kanssa kadulla. Tässä suhteessa tunnen olevani aika konkari eli tunnen omat taskuni ja politiikan prioriteettini hyvin. Omakohtainen kokemus ei aina avarra, vaan se saattaa myös estää näkemästä. Empatiakyky ja ymmärrys omasta elämästä eroavaan elämään ovat tosi tärkeitä asioita, mutta ne omimmat asiat taitavat mullakin nousta siitä, mitä vuosien varrella olen tehnyt ja kokenut ja nähnyt. Seuraavien asioiden kanssa olen kuitenkin ollut sillä viisiin tekemisissä, että kättä pidempää päätöksentekoainesta löytyy:

Joukkoliikenne

Suhaan bussilla harva se päivä, sekä väliä Otava-Mikkeli että pidempiä matkoja. Perheessämme ei ole autoa, joten ymmärrän hyvin toisaalta autotonta arkea mutta myös sitä, miksi auto niin monissa talouksissa on tarpeellinen.  Graduni Autoriippuvuus ja joukkoliikenne Mikkelin Otavassa tuli ihan passelilla arvosanalla hyväksytyksi.

Lapsiperheen arki

Minulla on kohta nelivuotias lapsi ja olen elänyt sekä yksin lasta odottaen, yksinhuoltajana että sittemmin kolmehenkisenä perheenä. Tuttavapiirissäni on jos jonkinlaista perhetilannetta.

Tukimuotojen väliin putoaminen

Yksi  lempiaiheistani politiikassa, joka koskettaa sekä valtakunnallista että paikallista tasoa, on tukiloukut. Oli vaihe, jolloin en ollut ihan vielä äiti, mutten enää opiskellut, pahoinvointi esti käymästä töissä mutten saanut sairaslomaa, enkä tietenkään mennyt millään muotoa työttömänkään lokeroon – näiden päälle olin vielä muuttanut Mikkeliin mutta kirjani olivat vielä Oulussa. Toisaalta tällä hetkellä olen tavallaan työtön, mutta tavallaan taas teen laskelmieni mukaan neljää, viittä työtä.

Opiskelijan hyvinvointi

Poliittinen taustani on aika vahvasti Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa. Toimin OYY:n  ympäristöjaostossa koko Oulun aikani, ja olin myös ylioppilaskunnan hallituksen ympäristövastaavana.

Perunat ja porkkanat

Eilinen oli enemmän arkea kuin politiikkaa, mutta enemmän juhlaa kuin arkea. Nostettiin potut.

(c) Harri Hakala

Sen sijaan, että oisin ollut Länkkärin vaalikiertueella Mikkelissä kamppitsemassa, oli mulla tämä hullu porkkanankiilto silmissä ja onnenkyyneleitä poskilla.

(c) Harri Hakala

Joukkoliikenne go go! 21 syyskuun, 2012

Ensi tiistain lautakunnan esityslista löytyi semmonen päätösesitys jotta oksat pois! Uusi seutulipputuote (90 päivän lippu, jossa 30 päivän matkustusoikeus – mahtavaa!), Otava mukaan kaupunkiliikenteeseen (omalla taksallaan, kuukausilipulla olisi hintaa kaupunkialueella 53, Otava-Mikkeli 64 ja seudulla 71 euroa) ja seutulipun hintaa ei koroteta vuoden alusta. Kiljun ilosta!

Kenties mun graduni Autoriippuvuus ja joukkoliikenne Mikkelin Otavassa on myös antanut jotakin pontta jonnekin suuntaan. Ja kaikki ne puheet. Mielipidekirjoitukset. Blogaukset. Yhteydenotot, kysymykset, ihmettely, ehdotukset.

Soitin heti siskolle, Pulkkisen Marjalle, kaupungin liikenneinsinööri Liisa Heikkiselle ja Vellun kanssa olinkin menossa syömään niin sain sille hehkuttaa. Nyt yritän jotenkin saada politiikan ja vaalit taka-alalle ja keskittyä siivoamiseen. Ai niin, ja oikeastaan syy soittoon Liisa Heikkiselle oli eilen lähettämäni kurttuinen meili, kun kaupungin nettisivujen bussiaikataulut eivät taaskaan toimi sitten mitenkään ja samalla tietysti penäsin tätä Otavan tilannetta. Oli pakko soittaa sitten tänään perään ihan vain, että hei, mahtavaa jotta edistystä tapahtuu!

Kotona 20 syyskuun, 2012

Tänään ei tarvitse juosta virka-aikajuoksua papereiden tai silpputöiden kanssa minnekään. Hoidan vain rästejä kotona pois, tässä maailman kauneimman työskentelymaiseman äärellä. Näen riippumaton omenapuiden välissä, puolivilliintyneen perennapenkin, kauempana olevaan koivuun osuu kirkas aurinko.

Kunhan päästän kanat laiduntamaan, näen välillä myös sen herrasväen notkottamassa ja kotkottamassa päiväkävelyillään ympäri pihaa. Kukko rääkäisee varoituksia ja putputtaa herkkumerkkejä, kanat juoksevat minne kuuluu. Kun minä menen pihalle ja hihkaisen HERRRRKKUJA jäävät kukon turinat kuitenkin toiseksi ja luottokana Surusiipi juoksee pehmopeppu keikkuen paikalle, muut perässään. Kukko hieman yrmeänä viimeisenä, alati hivenen huolestuneena tarkkaillen.

Ihania ehdokkaita! 19 syyskuun, 2012

Voi kuntavaalit. Miten ikinä luulin, että nää ei innostais! Olen ihan hekumassa. Ehdokaslistat on jätetty ja vau, vau, vau, miten hienoja ne onkaan. Ihan ensiksikin, Mikkelin seudun vihreillä on loppujen lopuksi tosi mainio lista. Erityisen iloinen oon Aino Pohjanvirrasta ja Jonna Vanhatalosta. Kuvittelin jo kauhuskenaariota, jossa minä ja ihanaakin ihanampi Milja oltaisiin ne niinku nuoret ehdokkaat. Ihan varmasti ymmärretään molemmat aika hyvin alle 20-vuotiaiden asioita, mutta ihan yhtä varmasti sen ikäiset ymmärtää niitä kuitenkin paremmin.

No joo, nyt kun sanoin että erityisen iloinen olen, niin tekis mieli kertoa ihan joka ikisen meiän ehdokkaan kohdalta että miks olen iloinen just siitä. Syitä on, jokaiselle.

Mutta että muillakin puolueilla on ehdokkaita, jotka nostaa hymyn huulille ihastuksesta eikä vaan tilannekomiikasta! Viime vaaleissa en tuntenut paljoa muiden puolueiden ehdokkaita täältä, olin sen verta uusi tyyppi. Kuitenkin jo silloin Satu Taavitsainen teki vaikutuksen, oltiin samassa paneelikeskustelussa amiksella. Ja Satun työtä politiikassa nyt vähäsen varavaltuutettuna ja teknisen lautakunnan jäsenenä seuranneena olen ihan äimänä, miten pätevä ja fiksu Satu on, ilman että hymy hyytyy. Ihailen.

Satua yllättävämpi nimi mulle taas oli otavalainen Sanna Häkkinen. Suorastaan hihkuin kun varmistin meidän Helinältä, että kyseessä on juuri se Sanna Häkkinen. Ei ole huono paikka Martti Lokan testamentille siinä kuulkaa. Voin kuvitella, että Sanna Häkkinen ja Jaana Strandman yhdessä tekis todella hyvää Keskustan valtuustoryhmälle. Ja sitten kun sinne vielä saataisiin Heikki Manninen niin johan olis kiva!

Vasemmisto mua surettaa. Mulla on niitä ikävä (Mikko Viitanen Liikelaitosten lautakunnan puheenjohtajana Oulussa oli ihana) Mikkelissä Vasemmisto menetti edellisissä vaaleissa ainokaisen valtuutettunsa, ja nyt kuuden ihmisen listalla on vaikea saada sitä takaisin. Luulin, että saisivat isomman listan kasaan. Toisaalta olen kuullut, että Sini Savolainen on niin symppis että saa varmasti ihan sikana ääniä ja Vasemmisto ottaa paikkansa takaisin ja se on sitten vihreiltä pois. Ottakaa se! No ei nyt välttämättä meiltä tarvi suoraan ottaa, mutta iloinen olisin jos valtuusto monipuolistuisi vassareilla.

No niin. En aio oikolukea ja korvata liikoja ”ihana”-sanoja synonyymeillä. Ehkä mä taas seuraavassa postauksessa jotenkin keskityn sit enemmän siihen, että ihan OIKEASTIHAN teidän tarttee äänestää MINUA tai vähintäänkin vihreitä, mutta on se kyllä tosi tärkeetä että niitä heti intuitiolla ihanan tuntuisia ihmisiä on muuallakin. Huom. sanavalintani oli siis: ihana.

PS. Meillä on uusi kahvinkeitin. Liekö sillä vaikutusta ihanuuteen?