Kirjaimia Kertulta

Kerttu Hakalan blogi.

Kohtaamisia jyrsijöiden kanssa joulukuu 2, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 5:32 pm
Tags: , ,

Kohdattiin myyrän kanssa silmäkkäin joskus tuossa taannoin, syksyllä. Vintillä. Viaton pieni eläin, ihan mini eli poikanen vasta. Se ei juurikaan pelännyt meitä. Joku järki sanoi, että ei se voi siellä vintillä asustaa (ja että pitäis pistää se siemenpussi vähän parempaan jemmaan talvilintuja odottelemaan). Mulle ei vaan tule minkäännäköistä liiskaamisrefleksiä, ei käy pienessä mielessäkään tapa jolla tappaisi pienen eläimen parhaiten – vaan lähinnä puitiin keskusteluissa voisiko sen vain unohtaa nähneensä vai mitenhän sen kantaisi ulos. Päädyttiin ulos kantamiseen.

Osaanhan minä myyrän ottaa kätösiin. Mulla on ollut rottia. Hanskat tietty käteen ja sieltä sen nappasin peläten, että pieni myyränsydän pettää matkan aikana. Pihalla marjapuskan reunalla myyrä jäi nakertamaan ruohoa nököttäen vielä mun kädessä. Yhtä vaistoton pöljä kuin me!

Illalla Nahnin kynnet rapsasi lattiaa Hallissa (joo joo, meillä on sen niminen tila tuossa tuvan ja eteisen välissä) vähän eri tavalla kuin ennen, ja huomasin sen tappaneen myyrän. Ihan varmana pikkumyyrän äidin. Sisätiloissa se siis vielä kykenee kissanhommiin, vanha huuruinen seniili. Koira.

Aiemmin kesällä navettaan kannetussa vanhassa sohvassa oli hiiriperhe. Nostin sohvalta kangaskassin ja siellä niitä nakkeja oli, karvattomia rassukoita. Refleksi: hitaasti, hellästi kangaskassikatto takaisin ja hiipimäaskelilla taakse poistu. Näytin löydön Jukalle ja suoritimme saman refleksin kaksin askelin. Sitten juotiin kahvit, että mitäs nyt. Voi hitsin vitsi ja silleen, voidaanko me tappaa hiiriperhe. Häiritseekö perhe tuo kanoja, tunkeeko sisään syömään taloa. Päästiin pälkähästä, koska kolmannella kurkistuksella hiiriemo oli vienyt pienet turvallisempaan paikkaan.

Käytiin useamman päivän reissu Ouluun, ja otin jääkaapin sitä ennen sulamaan. Niin kätevää, että lähtiessä sitä kivasti tietty sulattaa yhden jääkaapin siinä missä hoitaa tiskit, pakkaamisen, roskat, uunit kuumiksi ja patterit hollille (Juges oli jossakin yliopistokaupungissa luennoimassa)… Juu oli vähän yliarviointia omista kyvyistä. Mutta siis, vein jääkaapin sisällön kellariin. Palattuamme huomasin keittiön pöydän ääressä juustossa pienet hampaanjäljet, menneet muovista läpi ja nakertaneet säälittävän aukon juustoon.

Siinä nyt vaan on jotakin suloista, että hiiri syö kellarissa juustoa. Ei voi mitään! Mutta tässä vaiheessa se on eliminoitavakin jotenkin. Humaani jyrsijäkarkotin, joka oli kaverin kätköistä meille kulkeutunut myyräepisodin jälkeen meille (ja josta ei sen puoleen kaverin kuin nettikeskusteluidenkaan mukaan ole sanottavasti karkottamaan ketään, eli erityisen humaani vielä), sai sijoituspaikakseen kellarin. Juusto lähti, hiirelle alkoi kelvata punajuuret. Sitten porkkanat. Mun sato! MINUN PORKKANAT.

Loukku. Loukutettu hirmu hyvävointisen näköinen, melko kookas hiiri hiirulainen. Toinen loukku vetämässä, porkkanalaatikossa papanoita. Ja edelleenkään en osaa suhtautua niin kuin tavallaan pitäisi. Mun elämäntapani tappaa eläimiä koko ajan, ei pitäisi yhden hiiren olla mikään ongelma. Tää ei ole loogista. Tässä ei nyt hahmotu kokonaisuus fiksusti.

Mulla on kanoja, syön joskus lihaakin ja meidän kukkopojista osa saattaa joutua paisteiksi. Eikö se ole vähän sama asia ylläpitää hetki hiiri hiirulaista, ja sitten kun se käy ongelmaksi, listiä se? Pystyn tappamaan kituvan pikkulinnun, katsoin vierestä kun yksi kusipäinen kukko teilattiin meidän pihalla, olen nähnyt rottia tapettavan sekä hiilidioksidilla että piikillä ja olin mukana Louna Vanhakoiran lopetuksessa. Onko yhden viattoman hiiren tappaminen jotenkin kurjempaa? En ihan käsitä. En toisaalta pidä minään ideaalina sellaista maalaisjärkiseksi  mainostettua suhtautumista eläinten kuolemaan, että maidontuottajalle lehmät on lemmikkejä ja ne nyt vaan pitää teurastaa siinä ja siinä iässä. Jotenkin mulle olisi pieni kuolema huomata, että ensireaktioni johonkin elävään olisi TAPA SE.

Toisaalta tällainen kodin tuholaisia kohtaan koettu empatia on vähän vähemmän linkolalaista kuin olen itseltäni tottunut odottamaan. Mähän olen omasta mielestäni semmonen reipas ja fiksusti maalainen ja kädet mullassa. Semmoset nyt vaan asettaa niitä hiirenlitsejä, turha siitä on suurta asiaa tehdä. Kokonaisuuden kannalta vaikutan enemmän eläinten onnellisuuteen vaikka sillä, että jättäisin sen maidon ostamatta.

Mainokset
 

Harventamattomista porkkanoista vaaliasenteeseen lokakuu 2, 2012

Filed under: Arki,Politiikka — kruttu @ 5:32 pm
Tags: ,

Nostin ämpärillisen porkkanaa pellosta. Vielä siellä niitä olis, montakin ämpäriä kai. Se on sillä lailla, että toki ne kannattaisi harventaa, mutta on nuo kymmenen yhteenliittyminä ylös nousevat vänkyräiset naposteluporkkanat ihan kelpoja. Suuri iloinen yllätys oikeastaan.

Perunat pistettiin ikään kuin kauhean myöhään maahan. Jonkun mielestä. Mutta kun ei ole tarkoituksena saada uutta perunaa juhannustarjoiluiksi vaan vähentää talvista kaupassakäynnin tuskaa. Ehtivät ne ihan hyvin valmiiksi syksylle. Ja jos kellari pelittää yhtä hyvin kuin viime talvena, niitä myös riittää koko talveksi.

Mutta näkisitte mun purjot. Ne on niin suloisia! Lukihan siinä pussin kyljessä, että esikasvatetaan, mutta kun olen vähän semmoinen että tuli nyt laitettua kuitenkin.

Ei se ole niin justiinsa. Että kerkiääkö sitä poimia kaikki marjat ja säilöä omenat. Olen jo tottunut ajatukseen, että kun näitä nyt on ylimitoitetusti, ei se haittaa vaikka käyttäisikin maahan pudonneita omenoita kanalan pehkuun eikä ruuaksi. En tiedä mikä jäykkämoralisti sitä joskus iskee, kun tuntuu niin kurjalta heittää hukkaan. Eikö sitä nyt niitä koristekasvejakin kasvateta? Ensi vuonna ehkä ehdin, pystyn ja jaksan poimia tyhjiksi kaikki viitisenkymmentä marjapensasta, ja mansikat, ja omenat, ja kaiken – tai sitten en.

Eiköhän tuo kuitenkin ole kovin arvokasta viljellä koko vuoden perunat, sipulia, porkkanaa, punajuurta ja papusia säilömiseen asti, saada pakastin täyteen marjoista ja hilloja kellariin. Enpä uskonut, miten mainiosti osaan tämän. Hämmennyn, kun ajattelen.

Joku ihmeen tarve sitä on siihen täydellisyyteen. Että on helppoa tehdä kaikkensa tai ei mitään, tosi vaikeaa tehdä osittain ja vähän ja jotenkin sinne päin ja hyvä yritys kuitenkin. Vaalitkin – moni jää pois, koska ei pysty vetämään täysillä.

Juu kyllä minuakin hirvittää ne äänet. Tahtoisin oikeasti läpi, valtuustoon. Harmittaa ajatus luottamustoimien mahdollisesta katkolle menosta. Mutta politiikassa olen oppinut sen, että minä harrastan tätä nyt jonkun verran. Välillä aktiivisemmin, joskus hieman laimeasti. Ja tärkeää siinä on se, että on jatkumo. En vedä itseäni puhki vaan olen mukana sitten vähän pidempään.

Sitä huomaa pikku hiljaa, että saa vähemmällä enemmän aikaan ja jos ei saakaan, on se vähemmän oikeasti nyt vaan kiistatta parempi kuin ei mitään.

 

Perunat ja porkkanat syyskuu 23, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 3:40 pm
Tags: , ,

Eilinen oli enemmän arkea kuin politiikkaa, mutta enemmän juhlaa kuin arkea. Nostettiin potut.

(c) Harri Hakala

Sen sijaan, että oisin ollut Länkkärin vaalikiertueella Mikkelissä kamppitsemassa, oli mulla tämä hullu porkkanankiilto silmissä ja onnenkyyneleitä poskilla.

(c) Harri Hakala

 

Kotona syyskuu 20, 2012

Filed under: Arki — kruttu @ 8:35 am
Tags: ,

Tänään ei tarvitse juosta virka-aikajuoksua papereiden tai silpputöiden kanssa minnekään. Hoidan vain rästejä kotona pois, tässä maailman kauneimman työskentelymaiseman äärellä. Näen riippumaton omenapuiden välissä, puolivilliintyneen perennapenkin, kauempana olevaan koivuun osuu kirkas aurinko.

Kunhan päästän kanat laiduntamaan, näen välillä myös sen herrasväen notkottamassa ja kotkottamassa päiväkävelyillään ympäri pihaa. Kukko rääkäisee varoituksia ja putputtaa herkkumerkkejä, kanat juoksevat minne kuuluu. Kun minä menen pihalle ja hihkaisen HERRRRKKUJA jäävät kukon turinat kuitenkin toiseksi ja luottokana Surusiipi juoksee pehmopeppu keikkuen paikalle, muut perässään. Kukko hieman yrmeänä viimeisenä, alati hivenen huolestuneena tarkkaillen.

 

Lokakuu lokakuu 25, 2011

Filed under: Arki — kruttu @ 8:18 pm
Tags:

Syyskyntö tehty. Hillopurkkeja sikana, ja vain osa homehtunut. Perunoita tarpeeksi, eikä nekään kaikki homeessa. Espanjan tuliaislanka on oikeastaan jo sormikkaat, ainoastaan peukku puuttuu. Elämä ihana.

 

Perunat kesäkuu 11, 2011

Filed under: Arki — kruttu @ 8:27 pm
Tags:

on maassa, minä siinä samassa maassa taivaissa.