Kirjaimia Kertulta

Kerttu Hakalan blogi.

Kestävää kehitystä opistolla lokakuu 21, 2012

Filed under: Opiskelu,Politiikka — kruttu @ 2:23 pm
Tags: ,

Olin perjantaina Otavan opistolla puheenjohtajana ja pikkuisen alustajanakin. Kyseessä oli joka kuukausi toteutettava pajaseminaari, jonka yhtenä teemana tällä kertaa oli kestävän kehityksen pedagogiikka. Aivan älyttömän mielenkiintoista ja inspiroivaa! Mahtavin työpäivä pitkään aikaan.

Teen siis tällä hetkellä melkoisia silpputöitä: kirjoitan vähäsen lehtijuttuja (Lemmikki-lehteen, viimeisin juttu oli kilpikonnan horroksesta numeroon 4/12), teen opensijaisuuksia (voi että miten ihanaa oli opettaa Urheilupuistolla biologiaa ja mantsaa viikon verran!) ja kokoan, kartoitan, kehitän ja ideoin kestävän kehityksen juttuja tuolla opistolla.

Oon osallistunut opiston pajoihin monesti aiemminkin, lähinnä johtokunnan puheenjohtajuuden kautta. Ennen en kuitenkaan ole ollut itse päivää kuljettelemassa ja vaikka aiheet on olleet kertakaikkisen innostavia, oli tämä pajaperjantai kuitenkin ihan ainutkertainen. Se, miten kestävä kehitys on mukana opetuksessa, käytännöissä ja visioissa, ei ole aivan itsestäänselvää ja silloinkin kun on, sitä on hyvä hieman avata keskustelulle jotta näkyvyys paranee. Kaikki alustukset olivat täyttä asiaa ja päivän lopuksi testailimme vielä erilaisia internetin syövereistä löytyviä ilmastopelejä.

Opiston rehtori Kaisa aloitti päivän ja oman settinsä pohtimalla, miltä tuntuu löytää sieni. Palasin itse tähän ajatukseen todella monta kertaa päivän aikana, muun muassa silloin kun Mauno Särkkä kritisoi yhden kehitysmallin hegemoniaa. Kestävä kehitys on sitä, joka tuntuu hyvältä – just siltä, kuin tuntuu löytää sieni. Sieni on pieni asia, jolla on suuri merkitys kokonaisuudelle.

Maunon kriittisen ympäristökasvatuksen näkemystä (joka jäsentyy tarkemmin Maunon gradussa) kuunnellessa olin ajoittain omien luutumusteni vanki. Esimerkiksi mulle teki todella hyvää kuulla eräänlainen luokkajaottelu: ihmiset jakaantuvat Maunon mukaan tulevaisuudessa yhä selvemmin ylikuluttavaan, kestävään ja kamppailevaan luokkaan. Luokkajaottelut tuntuvat nykymaailmassa kovin vanhanaikaisilta, mutta sikäli kun maailma aivan todella jakautuu erilaisiin väestöryhmiin olisi hölmöä väistää termi kokonaan. Pidemmälle ajateltuna, äärimmäistä typeryyttä.

Pajassa keskusteltiin jonkin verran siitä, millainen on yksilön rooli, kuluttaja vai kansalainen. Itse otin esille vihaamani Reilun kaupan sloganin ”Maailma muuttuu ostos kerrallaan”. Hyviä asioita on toki markkinoitava, mutta minulle tuon lauseen aiheuttama ärtymys jotenkin kristallisoitui Maunoa kuunnellessani.

Ihastjärven koulun rehtori Jaana Strandman aiheutti hymyjen vyöryn kertomalla idyllistä, jossa osallisuus on totta ja jokainen pääsee mukaan. Jaanaa on aina ihana kuulla ja olin erityisen onnellinen siitä, että kommenteille ja kysymyksille jäi mukavasti tilaa. Kestävä kehitys kapenee helposti byrokratian makuiseksi ja alkaa ahdistamaan kuin hankehakemuksen dedis, joten on mainiota päästä kosketuksiin sen ihan oikeiden ilmentymien kanssa. Ihastjärvellä kouluun saa tulla, ovet eivät ole kiinni. Koulupäivään pääsee mukaan se, kuka haluaa – apuopeksi, seuraksi, lähes mitä vain voi kokeilla. Kerta kaikkiaan, ihana paikka.

Nuorten akatemian Tea Tönnov piristi myös kertoessaan Ilmari ilmastokampanjasta. Olen itsekin käyttänyt kampanjan tuottamaa materiaalia opetuksessa. Tea puhui siitä, miten on kovin vaikea muuttaa käytäntöjä sillä, että puhutaan kahdessa aivan eri skaalassa. Maailmanlaajuinen katastrofi, napajäätiköiden sulaminen, sukupuutot, hirmumyrskyt ovat merkityksellisiä, mutta osumatarkkuus huono, mikäli niiden ratkaisuksi tarjotaan nuorelle valojen sammuttamista ja muuta pikkukivaa. On puututtava enemmänkin yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa tietenkin ollaan mukana yksilötasollakin. Kaisa sanoi selkeästi, että globaaleilla ilmiöillä on aina ilmentymänsä myös lähellä, ja nämä yhteydet on hyvä tuoda esille. Yksi tapa jäsentää ilmastonmuutosta on lähentää tieteellistä tutkimusta ja opetusta. Tässä tarvitaan välittäjiä, joilla on tarvittava asiantuntemus ja kyky jäsentää tieteellistä tutkimusta muotoon, jossa se on käyttökelpoista kouluopetuksessakin. Ja kas, näinhän tuota tekee Jari Kolehmainen, joka oli myös pajassa mukana.

Jäi pajasta sellainen tuntuma, että aika hyvä sienireissu. On tosi hyvä jatkaa opiston keke-hommia tällaisen pläjäyksen jälkeen! Jari muuten olikin jo lauantaina kirjoitellut pajasta blogissaan, kannattaa lukea.

Muokkaus 26.10: Kaikki pajan alustukset löytyvät nyt verkosta .