Kirjaimia Kertulta

Kerttu Hakalan blogi.

Uusi luottamustehtävä lokakuu 25, 2012

Filed under: Arki,Politiikka — kruttu @ 1:16 pm
Tags:

Olen tosi hämmentynyt. Puhuin aiemmin puhelimessa yhden Otavaseuran toiminnassa mukana olleen mukavan ihmisen kanssa. Olin nähnyt syyskokouksesta ilmoituksen kaupoilla ja ajatellut mennä katsomaan millaista seuran toiminta olisi. Uutta verta kuulemma kaivataan ja sain rohkaisua mennä paikan päälle.

Tuntui vähän hölmöltä ilmaantua tällä tavalla vaalien alla kokoukseen. Että nytkö sitä ehdokasta kiinnostaa, ettei vaan olis vaalit mielessä… Olen arkaillut ottaa seuraan yhteyttä, vaikka haluaisinkin edistää sen kautta joukkoliikenne- ja joitakuita muita asioita Otavassa. Graduväsymys vei keväällä voiton, nyt syksyllä en vielä ehtinyt. Joten joka tapauksessa ajattelin, että kerran mukaan pyydetään ja mukaan haluan niin tietenkin menen.

Siellä sitten esitettiin minua puheenjohtajaksi. Sanoin, etten ole vielä jäsen. Perusteluja tuli useammasta suusta, opiston johtokuntaa ja teknistä lautakuntaa ja sensellaista. Eihän siinä tiiä miten olla! Olin varma, että joku vanha jäärä löytyisi joka epäilisi että miten seuran käy jos puikkoihin astuu joku ihan ihme vihreä tyyppi. No, ei löytynyt ei. Kieltäytyminen ei tullut kyseeseen.

Olen edelleen tuosta eilisiltaisesta vähän nolostuneena ja kummastuneena. Mutta ehkä sitten kun vaalit on ohi (ei muuten mene kauaa!) on kiva keskittyä vähäsen siihen kaikkeen, mitä ihanaa Otavaseuralla olisi tarjota minulle ja minulla sille. Hirmu mukava olo tästä yllättävästä pestistä kyllä on. Mikään järkälemäinen yhdistys ei ole kyseessä, eikä toiminta ole ollut kovin aktiivista viime vuosina, mutta selkeä tehtävä seuralla on. Itse ajattelen sen voivan toimia jonkinlaisena aluejohtokuntana, niitä kun ei maalaiskunnan yhdistyessä kaupunki-Mikkeliin vielä perusteltu.

Tuulimyllyn ja vanhan kirkon kunnostuksen suunnittelu ja ehkä siinä ihan kunnolla mukana olo tuntuu hirmu hyvältä. Bussiaikatauluissa, kaavoituksessa, lapsiperheiden toiminnassa, opistoyhteyksissä, koulutilan tulevaisuudessa… Niin monissa asioissa olen miettinyt, mikä olisi oikea suunta toiminnalle ja miten koota otavalaisia yhteen. Nyt sitten minut koottiin tähän porukkaan mukaan, ihan uskomatonta! Toivuttuani astun puikkoihin ja toivon että päästään suunnittelemaan mukavia juttuja!

Mainokset
 

Otava, Otava. lokakuu 11, 2012

Filed under: Arki,Politiikka — kruttu @ 8:49 am
Tags: , ,

Päivän Länkkäri kertoo, että Lokanpellon leikkipuiston liukumäki on poltettu. Ahistaa. Otavalla on edellytykset kaikkien kauhukuvien lähiöksi, jos jokin ei muutu. Täältä ei saa karsia enää yhtään palvelua. Tänne on saatava enemmän tekemistä. Parempi skeittipaikka nyt vaikka alkuun. Aiemmin tässä syksyllä ollut asuntomurtojen sarja jatkuu Syväsmäen suunnalla mökkimurtoina, ja vaikka (tai oikeastaan etenkin, jos) tekijät eivät ole samoja niin ilmiö on. Minä en tahdo turvatonta Otavaa.

Milläs selität lapselle, että joku on polttanut sen mäen jossa käytte hoitajan kanssa? Että joku vaan voi olla niin tyhmä.

 

Joukkoliikenne go go! syyskuu 21, 2012

Filed under: Arki,Opiskelu,Politiikka — kruttu @ 3:55 pm
Tags: , , ,

Ensi tiistain lautakunnan esityslista löytyi semmonen päätösesitys jotta oksat pois! Uusi seutulipputuote (90 päivän lippu, jossa 30 päivän matkustusoikeus – mahtavaa!), Otava mukaan kaupunkiliikenteeseen (omalla taksallaan, kuukausilipulla olisi hintaa kaupunkialueella 53, Otava-Mikkeli 64 ja seudulla 71 euroa) ja seutulipun hintaa ei koroteta vuoden alusta. Kiljun ilosta!

Kenties mun graduni Autoriippuvuus ja joukkoliikenne Mikkelin Otavassa on myös antanut jotakin pontta jonnekin suuntaan. Ja kaikki ne puheet. Mielipidekirjoitukset. Blogaukset. Yhteydenotot, kysymykset, ihmettely, ehdotukset.

Soitin heti siskolle, Pulkkisen Marjalle, kaupungin liikenneinsinööri Liisa Heikkiselle ja Vellun kanssa olinkin menossa syömään niin sain sille hehkuttaa. Nyt yritän jotenkin saada politiikan ja vaalit taka-alalle ja keskittyä siivoamiseen. Ai niin, ja oikeastaan syy soittoon Liisa Heikkiselle oli eilen lähettämäni kurttuinen meili, kun kaupungin nettisivujen bussiaikataulut eivät taaskaan toimi sitten mitenkään ja samalla tietysti penäsin tätä Otavan tilannetta. Oli pakko soittaa sitten tänään perään ihan vain, että hei, mahtavaa jotta edistystä tapahtuu!